Vuotuiset arkistot: 2025


RUUSUKORTTELIN HYVINVOINTIKESKUS Puistokatu 11, Turku
Turun Soitannollisen Kerhon kevätkausi päättyy:

Yhteislaulut tiistaina 5.5. klo 17-18.30
Anna Tapiola ja Jouni Haapaniemi


Kahvio, käteismaksu. Ruusukorttelin tilaisuutemme ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.


Keväästä katseet kesään Kerhossa on viime vuosina tehty hiki hatussa uudistustyötä, joka on nyt viimein saavuttamassa tavoittelemaamme tasoa. Uusia jäseniä on nyt mukavasti tullut mukaan ja jopa yli 20 vuotta poissa olleita vanhoja jäseniä on innostunut palaamaan toimintaan. Emme silti jää laakereillemme lepäämään, sillä tekemistä vielä on. Ja pyrimme pitämään toimintamme vastaisuudessa ajan tasalla hallituksen tasaisella rotaatiolla uusien jäsenien siirtyessä vastuutehtäviin. Hallitus avasi myös yhdistyksessä uuden aikakauden ja piti ensimmäisen paperittoman kokouksen. Uusi toimintatilamme osoitteessa Viilarinkatu 4 (Länsikeskuksessa) on jo alustavasti ollut 2.3. harjoituskäytössä. Siellä on myös yhdistyksen asiakirja- ja nuottiarkisto. Uusia kasattavia tuoleja on 10 kappaletta istumapaikkoja ja yhtenäistä ilmettä tuomaan. Juuri nyt on menossa studiovarustuksen asennus, sillä ensimmäinen äänitystapahtuma on tulossa. Sen perään vielä kuvausvalaistus telineineen ja kaapeleineen, sekä muu videostriimauskalusto. Käytössämme on siellä myös täydellinen jätehuolto ja iso lämmin lastaustila, josta raskaiden ja isojen tavaroiden kuljetus on vaivatonta. Ulko-ovelta löytyy myös nimellämme oleva lukittu postilaatikko sekä ovikello.

Kiitän vielä erikseen jäsenvastaavaamme Esa Laukkasta, sillä hän on kehittänyt tarpeeseemme helppokäyttöiset ja silti nykyaikaiset työkalut toimintaamme. Tärkein on ollut uusi ajantasainen jäsenrekisterin ylläpitojärjestelmä. Toisena kehitysaskeleena on ollut uusi sähköinen nuottiarkisto, johon Esa on skannannut ja järjestänyt jo noin 1500 kappaleen nuotit. Youtube-sivusto ja kotisivujen uudistus odottavat vielä toimenpiteitä, mutta asia kerrallaan.    Toimintaa varten yhdistys on perustettu ja viimein viimeiset kaksi vuotta sitä onkin ollut runsaasti. Mainittakoon että vuonna 2025 oli kuusi konserttia ja 36 yhteislaulut – ja tanssi-tapahtumaa, osallistujamäärän ollessa yli 4100 henkilöä. Nähdään taas pian Turun Soitannollisen Kerhon elävän musiikin merkeissä, sillä kirjastonpihalla aloitetaan yhteislauluilla kesäkuun 1. päivä… Soitannollisin terveisin, Jussi. Jussi Lempiäinen puheenjohtaja TSK ry