Yhteislaulut


Yhteislauluperinne TSK:n osalta alkoi samoista Turun kaupungin Puolalanmäen viihdeilloista kuin KATUTANSSITKIN 1970 -luvun puolivälissä. Katutanssit löysivät lähes heti paikkansa Aurajokirannasta Liljan patsaan alapuolella, mutta Yhteislaulut seikkailivat ensin Samppalinnan kesäteatterilla, sitten Vartiovuoren kesäteatterilla, kunnes asettuivat 90-luvulla Brinkkalan pihalle Kulttuurikeskuksen muutettua kyseiseen kortteliin. Siellä viihdyttiin yli 20 vuotta maanantaisin kesäkuusta elokuuhun ja laulajia oli alun 30:stä noin 200 laulajaan joka kerta.

Nykyisin Yhteislaulut pidetään Turun pääkirjaston pihalla ja tapahtuman suosio on kasvanut paikanvaihdon myötä. Laulajia oli kesällä 2019 aina pihan täydeltä eli noin 400. Koronan vaikutus on vuonna 2020 ollut kaikkeen toimintaan haitallista. Viranomaisohjeita seurattiin ja kesän tapahtumat menetettiin. Epidemiasäännösten mahdollistaessa rajoitetun toiminnan, löytyi nopeasti innokkaita kerhon soittajia mahdollistamaan laulutilaisuudet pääosin seniorikansalaisista koostuneelle laulajajoukolle. Valitettavasti tilaisuuksia emme voineet mainostaa rajoitetun osallistujamäärän vuoksi, mutta pihajärjestelyin saimme nauttia mahdollisimman laajalukuisesta, kiitollisesta ja niin mukavista osallistujista.

TSK:n lauluvihot, jotka Pentti Laine ( ent. Orisaari) kovalla vaivalla kokosi ja kirjoitti, ovat kuluneet käytössä ja nykyään viiden eri vihon vaihtelulla, ollaan kesän aikana laulettu yli 600 laulun valikoimasta. Joskus myös pikku sadekuuro on tuhonnut melkoisen määrän vihkoja, paperi kun ei vettä kestä. Aikoinaan kaupungin kopiokoneet tekivät uusia tarpeen vaatiessa ja nytkin kaupunki avustaa vihkojen ylläpidossa. Uudempia lauluja sisältävä lauluvihko koostettiin 2018-2019 lahjoitusvaroilla. Yhteislaulujen huippuvuoden 2019 jälkeen korona sekoitti koko maan, mutta onneksi toimintatilanne salli vuosina 2020 ja 2021 toteuttaa koronämääräykset huomioiden Yhteislaulut ja Katutanssit-tapahtumiamme. Seniori-ikäisten osallistujien yhteishenki,sekä heiltä esiintyjille ja järjestäjille kantautunut kiitos on lämmittänyt suuresti asianosaisia.

Kaiken kaikkiaan lauluperinne elää ja voi hyvin TSK:lla. Seuraa ilmoitteluamme nettisivuilla.